2oo7

Kotona. Jo melkein 2 viikkoa olen ollut taas kotona. Vielä vähän päälle viikko, ja olen taas kotona. Toisessa kotona. Joo, olen sekaisin. Verwirrt. Missä sitä oikein on kotona?

Uusivuosi lähestyy. Mietin aina näin vuoden lopussa että mitä teen ensi vuonna toisin. Voisi joskus kirjoittaa ne ylös ja katsoa ensi vuonna samaan aikaan sainko mitään aikaiseksi -_-
Okei, ehkä vuosi 2007 oli erilainen. Tapahtui suuria asioita. Kirjoitin ylioppilaaksi, erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja muutin Saksaan ja aloitin opiskelut yliopistossa. Mullistuksia kyllä on tapahtunut - fiilis on kuitenkin sama. Tunnetila sama. Surullinen, toiveikas, iloinen - kaikkea yhtä aikaa.

Nää pari viikkoa täällä Rovaniemellä on näyttänyt mulle taas ne syyt miksi lähdin. Ei mikään täällä ole muuttunut, minä kyllä. Ihmiset on samat, jutut on samat. On mulla täällä hyvä olla, mutta mä tiedän ja tunnen etten kuulu tänne. Vaikka vielä kuukausi sitten kyseenalaistin koko homman järkevyyttä, että jätän ihmiset joita rakastan tänne ja lähden, tiedän nyt miksi tein niin. Jaanan ei kuulu olla täällä. Ja vaikka sitä kuinka haluaisi, ei asiat ole niin kuin ennen. Voin rakastaa, ja uskoa ja toivoa, mutta en unohda. En koskaan.

On aika kohta pakata laukut taas ja lähteä, ja palauttaa mieleen ne syyt, miksi lähdin.
Nyt muistan ne taas.

Sinne jäivät valkeet lumihanget
Ja sinä pettyneenä seisomaan

Täällon jutut aivan toisin
Kuin eri elämää.

Keine wie du - noch 6 Tage

In einer Woche bin ich wieder zu Hause. Ich kann es noch kaum abwarten, meine Familie fehlt mir sehr. Leider muss ich dann am 7.Januar wieder zurück nach Greifswald. Na ja, jedenfalls freue ich mich schon dass ich 3 Wochen zu Hause verbringen kann :)

In den zwei und halb Monaten in Greifswald ist viel passiert. Hab meine Leute und mein Leben gefunden. Ich muss aber eines zugeben - ich bin immer noch nicht sicher ob es die richtige Entscheidung war. Ich hab in den letzten Wochen viel drüber nachgedacht, ob ich hier wirklich richtig bin.. Die Antwort weiss ich immer noch nicht. Das wird sich mit der Zeit heraustellen.. Hoffe ich.. Kann sein, dass im nächsten Jahr feststelle, dass ich hier total falsch bin.

Ich freu mich auf zu Hause, auf Rovaniemi. Es fehlt mir so sehr. Es wird ne schöne Zeit.

-Jaana

Stark

Jetzt schreib ich dass erste mal auf deutsch. Es wird ja langsam auch zeit. Ich hab heute festgestellt, dass ich schon fast zwei Monate hier in Greifswald bin und schon wieder in einem Monat meine ganze liebe Familie in Rovaniemi sehe. Die Zeit hier vergeht so schnell, dass man dass garnicht mit bekommt. Ein Augenblick, und es ist schon Weihnachten.

Letzter Zeit musste ich ganz oft an meiner finnischen Heimat denken. Ich hätte nie gedacht, dass ich Finnland und Rovaniemi so vermissen würde. Aber so ist es. Mein zu Hause fehlt mir sehr, obwohl ich hier auch mich zu Hause fühle. Ich bin zwischen zwei Ländern, mehr als jeh zu vor. Ich vergleiche alles mit Finnland. Ich dachte immer dass in Deutschland alles besser ist. Aber so langsam kann ich feststellen, dass es nicht so ist. Es gibt viele Dinge, die in Finnland einfach besser sind. Trotzdem ist es hier auch meine Heimat. Ich hatte so ein komisches gefühl noch nie, ich liebe meine beiden Heimaten so sehr. Rovaniemi fehlt mir einfach, obwohl es dort wirklich nicht einfach war.

Ich lebe im moment meine Träume. Deutschland, Studieren, ein Deutscher zu sein. Obwohl ich immer dachte, dass Finnland "mein Land" ist. Ich wollte immer dort bleiben, und meine Eltern hätten nie gedacht, dass ich nach Deutschland ziehen würde. Es hat sich aber so ergeben, und jetzt sitze ich hier. Ich bereues es nicht. Meine Träume werden so langsam wahr.

Ich wollte nur noch sagen, dass ich sehr Stolz auf mich selber bin. Ich hab ein sehr grossen Schrit gemacht. Ich gehe mein Weg.

-Jaana

Mikä maa valitaan?

Greifswaldissa on satanut lunta. Se ei kuitenkaan tunnu samalta kuin kotona.

On aika onnitella erästä minulle hyvin rakasta henkilöä, isoveljeäni JP:tä. JP: Tosi paljon onnea harjoittelupaikastasi Brysselissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuden tiellesi. Muista, olit sinä missä tahansa, ja oltiin me muut missä tahansa, tulet aina olemaan mulle se ainoa ja paras isoveli.
Rakastan sua, älä unohda sitä.

Joskus tulee se aika, jolloin täytyy kokeilla siipiään. Tiedän, että isoveljeni siivet kantavat, niinkuin minunkin.

Joulua odotellen,

Jaana

Du fehlst.

Olen syvästi pahoillani siitä, ettei tänne blogiin ehdi kirjoittamaan enää niin ahkerasti. Olen pahoillani myös siitä, että yhteydenpitoni Rovaniemellä oleviin ystäviin on jäänyt vähäiseksi. Syyt ovat yksinkertaiset.. Mulla on uusi elämä. Siltikään en saisi unohtaa teitä.
Katsoin äsken webbikamerakuvaa Rovaniemeltä. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan sinne.

Keskiviikkona tapahtunut Jokelan kouluammuskelu järkytti minua syvästi. Tiesin sen päivän koittavan joskus, edes Suomi ei voinut välttyä tältä. Olen edelleen sitä mieltä, että koko tapahtuma olisi voitu estää. Oliko kyseessä resurssien puute, vaiko vain se, ettei kukaan ottanut tekijän aikeita tosissaan? Mielestäni 8 viatonta ihmistä kuolivat, vain, koska tekijä ei tullut toimeen itsensä eikä yhteiskunnan kanssa. Kuolemallaan hän pääsi teostaan liian helpolla.
Olen syvästi järkyttynyt ja surullinen siitä mitä tapahtui. Ehkä Suomikin nyt tajuaa, mihin nyky-yhteiskuntamme on menossa. KUKAAN tässä maailmassa ei ole turvassa. On jo aika tajuta se, ja aika tehdä asialle jotain.

Olin viikonlopun Jusojen eli paikallisten demarinuorten osavaltiokonferenssissa, ja esille tuli asioita, jotka ovat Suomessa olleet itsestäänselvyyksiä vuosien ajan. Hyvänä esimerkkinä on ILMAINEN kouluruoka. Valitettava tosiasia on, ettei Saksassa sitä ole. Tajuattekohan te ihmiset siellä Suomessa oikein miten hyvin asiat teillä siellä on? Ilmainen kouluruoka joka päivä nenään eteen työnnettynä, ja SILTI hyvin moni jättää sen syömättä. Luulen, että jokainen saksalainen koululainen tekisi mitä tahansa saadakseen tuon ruuan. Miettikääpä tätä seuraavan kerran, kun menette heittämään ilmaista ruokaa roskiin.

Valitettava tosiasia on, että yksi pieni ihminen ei pysty asioita ratkaisevasti muuttamaan. Haluan kuitenkin olla mukana vaikuttamassa, ja tehdä pienen osani yhteiskunnan ja paremman tulevaisuuden hyväksi.

Halusin vielä tähän loppuun sanoa, että kunnioittakaa Jokelan uhrien muistoa. He eivät todellakaan ansainneet kuolla.

--

I want to hold you
protect you from all of the things I've already endured
I want to show you
Show you all the things that this life has in store for you.

3.marraskuuta 2007

Joskus kun istun tässä koneellani kuuntelemassa musiikkia, mieleeni hiipii muistoja. Muistoja lukioajoilta, muistoja kesästä, muistoja menneestä elämästä. Joka ikinen ilta ikävä valtaa sydämeni, eikä se sieltä katoa. Mulla on hyvä olla. Mutta niin kamala kaipuu.

Pää täynnä ajatuksia, mutten saa niitä sanoiksi.

Vaikka olisin halunnut itkeä sut luotani,
sä jäit kuin jokin pyytäisi.

-Jaana

Symphonie

Viikko opiskeluja takana. Hämmennys on suuri, pää raksuttaa tyhjää eikä aivokapasiteetti riitä vastaanottamaan kaikkea sitä mitä pitäis. Hetken on mielessäni käynyt ajatus, että miksi olen täällä? Mikä sai mut tulemaan tänne, ja miksi istun nyt tässä. Olen tyytyväinen valintaani, mutta viime viikko oli kyllä kamalin tähän mennessä. Kamalassa flunssassa ja nyt maha kivuista kärsivänä, olisin todella onnellinen jos saisin olla nyt KOTONA. Nyt vasta tajuntaani iskostuu se, että olen yksin täällä. Jokin puuttuu, ja se jokin on vanhempani ja JP.

En kadu päätöstäni, älkää käsittäkö väärin. Mutta kun toiset lähtevät viikonlopuksi kotiin, niin mieleeni hiipuu vain yksi ajatus "voisinpa minäkin."

Yliopisto tuo suurta hämmennystä mukanaan, joskus ei voi muuta kuin nauraa, kun kukaan ei ymmärrä mitään. :) On lohduttavaa tietää, että muutkin ovat yhtä hukassa. En siis ole ainut!

--

Symphonie
Und jetzt wird es still um uns
Denn wir stehn hier im Regen haben uns nicht’s mehr zu geben
Und es ist besser wenn du gehst.

Es ist schwer den Weg im Sand zu finden

Löysin hetken aikaa kirjoittaa kuulumisia.

Lyhkäisyydessään, mulle kuuluu hyvää. Mulla on hyvä olla, olen onnellinen. Onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tänne mä kuulun, tänne mä tahdon jäädä.

Fuksiviikko on ohi, ja huomenna alkaa opiskelu. Mua vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla. Mulla on mahanpohjassa kutkuttavan jännittynyt ja onnellinen fiilis. Oon löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella ja kavereita on löytynyt. On hyvä, kun on hyvä olla. :)

Suurempaa koti-ikävää en ole vielä kokenut, mutta kaipaan äitiä, isää ja JP:tä. Joskus olisi helpompaa, jos saisi vain olla perheen kanssa. Mutta mun elämässä on kääntynyt uusi sivu, ja mä pärjään kyllä. Oon löytänyt itsestäni uuden puolen, oman sisäisen vahvuuteni. Tunnen olevani vahva ja tiedän pärjääväni. Ja tiedän kyllä kuka ottaa vastaan jos putoan. Tiedän perheeni seisovan takanani, tapahtui mitä tahansa. Rakastan teitä.

Olen löytänyt tieni, oman pienen polkuni. Ja sitä tietä kuljen ylpeänä, kantaen muistojani sydämessä. Mun on aika olla onnellinen.

Du hast mein Leben neu gemacht.

-Jaana

Perjantai

Viides päivä uudessa kotikaupungissani Greifswaldissa, perjantai 5.lokakuuta 2007. :)
Kaikki on hyvin, tykkään kämpästä, ihmiset on mukavia ja sää on hyvä. Nojoo. Tämä ei ollut ensivaikutelmani tästä ah-niin ihanasta kaupungista, kun maanantaina saavuin tänne isäni kanssa.
Ensimmäinen ajatus oli varmaankin että MITÄ HELVETTIÄ ja toinen oli MIHIN OLEN JOUTUNUT ja kolmas oli syvä hiljaisuus. Ensimmäinen päivä oli varmaan yhtä kaoottinen ja sekava kuin omat ajatuksetkin, ja tiistai vielä sekavampi. Kunnes sitten isäni lähti ja jätti minut yksin uuden kotini eteen. Hetken oli hyvin yksinäinen olo. Pää pystyyn ja ei muuta kuin menoksi.

Nyt on perjantai, ja olen jo tutustunut ihmisiin. Voin sanoa, että mulla on ehkä jo 4uutta kaveria. Yksi niistä on loistava kämppikseni Latviasta, Kristine. Vähän niinkuin isosisko :) Hyvä kun on ihmisiä lähellä. Oon oikeastaan ihan sinut tän kaupungin kanssa. Tunnen olevani kotona.

Ensi viikolla on fuksiviikko, tiedossa on paljon uutta tietoa ja helvetin paljon bileitä. Vauhdilla mennään. 15.päivä alkaa luennot ja todellinen opiskelijaelämä. :)

Vaikka kaipaan teitä ihmisiä Suomessa ihan hirveästi, ja kaikki se mitä siellä on, on mulle hyvin tärkeätä, niin SILTI mä tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni olevani kotona. Se on hieno tunne se. Saksalla on mulle niin paljon annettavaa. Jään innolla odottamaan. :)

Tämän tekstin tarkoitus oli kertoa, että olen vielä hengissä. Toistaiseksi.

Liebe Grüsse aus Greifswald.

-Jaana

Kasa ikävää <3

Nyt se on siis totta. Enää n.8 tuntia, ja istun jo lentokoneessa kohti Saksaa. Maata, jossa tulen viettämään monta vuotta. Tiesin tän päivän koittavan joskus, mutta nyt tuntuu että se tulee liian pian. Niin paljon jäi sanomatta, niin paljon jäi tekemättä ja kokematta. Hetkeäkään en kadu, sillä jokainen ihminen, jonka olen tuntenut täällä, on ollu todella arvokasta.
Niin paljon teillä kaikilla olisi ollut mulle annettavaa. Antakaa ajan kullata muistot.
Te ootte kaikki mun sydämissä aina. <3

Yritän päästä koneelle mahdollisimman pian Saksassa. :) Siihen asti:

Auf wiedersehen. :)

--

It's a new beginning.

The hardest part

Tänään on torstai. 27.syyskuuta 2007. 4päivää maanantaihin. 4päivää siihen että lähden.
Miltä nyt tuntuu? Ahdistaa. Jännittää. Sekavia tunteita.
Vaikeinta tässä koko lähtö hommassa on varmaankin se, että tiedän, että joitain ihmisiä en tule näkemään ehkä enää ikinä. Hyvin monia en pitkään aikaan. Jotkut unohtuu. Elämä vie. Ei auta muu kuin kulkea mukana. Yrittää pysyä kyydissä ilman, että putoaisi.

Isoveljeni sanoi eilen olevansa ylpeä minusta. Yhtä ylpeä, kuin minä hänestä. Hän muistaa, että olen hänen tukena ja turvana vaikka olisin kaukana. Se on hyvä asia.

Älkää unohtako mua :)

--

And the hardest part was letting go,
not taking part.

Tiistai, Dienstag :)

Mun on aika täällä alkaa käymään yllättävän nopeaa vähiin. Joka päivä on jotain tekemistä tällä viikolla, ystävien näkemistä ja muuta mukavaa. Pitäisi pakata loputkin tavarat jossain vaiheessa, ei haluttaisi yhtään. Ahdistaa noi matkalaukut tuolla huoneessa.

Onneksi jouluun ei ole pitkä aika, tulen silloin käymään täällä ja helmikuussa mulla alkaa kahden kuukauden luentovapaa aika. :) Näemme siis pian taas!

Ensi viikolla tähän aikaan olen jo Greifswaldissa, jännittää :) Sitä ennen on kuitenkin vielä juhlintaa tiedossa ;) Eiköhän oteta jalalla koreasti lauantaina ja unohdeta se, että lähtö on edessä.

--

Kerrankin unohtaa, kaikki se vakava,
mitä on huomenna ja vittu ikinä.

Muistanko kaiken myöhemmin?

Kerro miltä se tuntuu, kun irti päästää.

Enää 7päivää jäljellä. Jännittää aivan kamalasti ja tällä hetkellä on sellainen fiilis ettei tahtoisi lähteä näin pian. :) Mutta pitää olla reipas ja nostaa pää pystyyn, kyllä tää tästä.

Oli paras viikonloppu vähään aikaan. Huomenna alkaa uusi ja viimeinen viikko Suomessa.
Mutta ei hyvästejä, eihän?

--

Älä sinä muiden katseista välitä.

Spending my time

Mun isoveli kertoi tänään lukeneensa tätä mun blogia. Sanoi, että mietin ehkä liikaa lähtemistä. Se on ihan totta. Mun päiviin ei paljon muuta mahdu. JP lupasi mulle, että ne pärjää täällä. Se helpotti. Me puhuttiin hiukan vaaliajoista, ja todettiin molemmat että niitä aikoja on ikävä. Totesin, että silloin oli tunne että teki jotain, oli jossain mukana. Totta. Monta kuukautta vaalien jälkeen on ollut tyhjä olo. On ehkä vieläkin.

Mä liityin tänään Greifswaldin demarinuoriin. Kivaa. Siellä mä sitten vaikutan. Ainakin toivottavasti.

Mun poskia pitkin valuu kyyneleet, mä en voi niille mitään. Kukaan ei voi tietää miltä musta tuntuu. Tunteiden vuoristorata on jo melkein naurettavaa. Miksei mua kuitenkaan naurata?
Mulla on jo nyt älytön ikävä joka ikistä rakasta ihmistä täällä. Mä tuun niin kaipaamaan kaikkia.

Mä palaan yli viikon mittaiselta sairaslomalta huomenna kahdeksi päiväksi töihin. Hyvästelen lapset, joihin kiinnyin kesän aikana kovasti. :) Olisi hauskaa tietää mitä niistä tulee isona. Valitettavasti mä en saa koskaan tietää.

Tässä vaiheessa on mainittava rakas ystäväni Jenny, joka lähtee 29.9. puoleksi vuodeksi aupairiksi Saksaan. JENNY tiedän että luet tän, joten toivon sulle kaikkea hyvää. Tiedät että rakastan sua, eikä se tuu koskaan muuttumaan. On ollut ilo tuntea sinut höpö. <3

so ist das leben

Se on aika jännä miten tunteet mun lähdöstä vaihtelee päivittäin ääripäästä toiseen. Tänään mä olen tyytyväisenä pakkaillut laukkujani ja fiilistellyt. Musta on mukavaa pakata. Oon pakannu suurimman osan jo, vaatteet vielä. On kivaa lähteä :) Haikeeta, mutta kivaa.

Ens viikko menee tosi nopeesti, tiedän sen. Kahdet läksiäispippalot tiedossa. Mä en halua hyvästellä ketään. Jälleennäkemisiin, niinhän? Me nähdään vielä, joskus jossain. En mä maailmankartalta mihinkään katoa. Mä toivon, että tekään ette katoais.

Vielä on vähän aikaa olla kotona. Äidin turvassa. Onneksi mä tiedän, että kotiin voi aina palata. Sen mä opin jo pienenä.

Wherever the wind blows, you will find me there.

When it's all said and done.

Can we let it go?

Mä en saanutkaan, enää yhtään aikaa enempää.

14päivää mun lähtöön. Mä kärsin vatsakivuista jo toista viikkoa. Ehkä huomenna tiedän, mikä mulla on vai onko tää vain stressiä. Vakavan stressin oireet ovat väsymys,päänsärky ja vatsakivut. Voi kyllä, multa löytyy nämä kaikki. Tänäänkin nukuin 3tunnin päiväunet. Mä olen väsynyt. Hyvin väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen.

Olen kyllästynyt vastaaamaan kysymyksiin "jännittääkö, kauan meinaat olla ja koska lähdet". Ei enää yhtään tuollaista kysymystä kiitos.

Mä menetin tänään jotain hyvin arvokasta. Se oli arvokasta mulle, mutta ei sille toiselle. Mä en halua puhua asista, mä vain kerron ton.

En jaksaisi olla täällä enää. Ahdistaa.

--

This silly game of love you play,
you win only to lose.

Kuka voisi kellot seisauttaa?

Muistelin tänään eduskuntavaaliaikoja ja lueskelin isoveljeni blogia. Hiljaa jäin kaipaamaan sitä suurta vaikuttamisen halua mikä mulla silloin oli. On kyllä edelleen, mutta nyt kun olen jättämässä Suomen ja samalla myös demarinuoret, tuntuu etten voi vaikuttaa enää asioihin.
Täytynee etsiä Greifswaldista poliittinen nuorisojärjestö, ettei aivan unohtuisi :)

Ihmiset demarinuorissa on jotenkin niin loistavia. Mä jään omalla tavallani kaipaamaan kaikkea sitä. Valitettavasti kaikki syksyllä tapahtuvat asiat ei ole kohdallani ajankohtaisia, ja se tuntuu pahalta. Voi jospa oisin saanut olla mukana..

Mä muuten yritän koko ajan mielessäni kuvitella sitä tilannetta kun mä seison lentokentällä hetkeä ennen lähtöä. Joka kerta mun kuvitelmissa se tilanne näyttää eriltä. Itkenkö mä? Hymyilenkö? Oonko innoissani? Itkeekö muut? Äiti, JP? Mitä oikeasti tapahtuu sitten? Mä puhun aivan liikaa mun lähdöstä. Mutta mun on jotenkin purettava sisäistä ahdistusta tästä isosta askeleesta. Tahtoisin olla 24/7 niin hiphei innoissani, mutta välillä tulee hetkiä kun ei oikeasti tahtoisi enää lähteä. Tahtoisi vain olla täällä. Tuttua ja turvallista.

Mä niin toivon että musta tulee onnellinen siellä. Että löydän sieltä jotain sellaista, mitä en täältä löytänyt. Ei hetken onnea, vaan pysyvää. Hyvän olon tunnetta. Mutta koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Ikävä kyllä.

Tähän loppuun voisin sanoa että..

En unohda teitä koskaan.

--

Tears dry on their own.

2 laatikkoa tavaroita lähti sitten Saksaan. Mun lähtö alkaa olemaan lähellä. Vielä on kuitenkin aikaa, ehkä liikaakin. Asiat täällä ehtii muuttua monen monta kertaa, ja virheitä sattuu. Valitettavasti.

En mä tunne sitä ihmistä. Jotkut tietää kenestä puhun. En mä sitä tunne, eikä se mua. Miten silti siitä on voinu tulla niin tärkeä ihminen mulle? Kuinka ironista. Parhaimmat tyypit on osuneet mun kohdalle sen jälkeen ku päätin mun Saksaan lähdöstä. Jepjep. Ei mitään lisättävää. Ohi on.

--

I've been here for so long.
I think it's time I moved on.

Mua odottaa jo asunto Greifswaldissa. Huone neljän tytön solussa. Aamuisin on epätodellinen olo mun lähdöstä. En usko, että kun seison lentokentällä laukkujeni kanssa mulla olis yhtään sen todellisempi olo. Joskus ehkä kuukausien päästä tajuan, että mun elämä on nyt siellä.

Täällä Suomessa mä asuin 18vuotta. Mulla ei jäänyt mitään kesken, ympyrä on sulkeutunut.
Mä lähden selvittämään millaista on elämä mun toisessa kotimaassa.

--

Olet kaiken alku ja loppu.
Sinuun tämän pitäisi päättyä.

Mut et ole jäämässä, vaan hyvästelemässä..

En ole aina osannut arvostaa vanhempieni ja perheeni antamaa tukea ja turvaa. Nyt kun iso askel aikuisuuteen on edessä, näen asiat uudessa valossa.
Viime kuukausina perheeni on auttanut minua valtavasti, varsinkin isäni.
Ilman häntä en olisi nyt tässä.

Kolme pahvilaatikkoa seisoo ovellani, ne ovat lähdössä uuteen asuinmaahani.
Muutaman viikon päästä minä seison tuolla ovella matkalaukkujeni kanssa. Uusi elämä odottaa minua jo. Kyyneleiltäkään ei ole vältytty, mutta silti tämä päätös on elämäni parhain. Vaikein, mutta parhain.
Viime kuukaudet ovat kasvattaneet ja vahvistaneet minua henkisesti paljon, olen tehnyt elämäni vaikeimpia päätöksiä.
Uskon, että jokainen joutuu joskus elämässään tähän tilanteeseen : Lähteäkö vaiko jäädä?

Nyt lähteminen on se oikea vaihtoehto.

ISO kiitos, VIELEN dank. Isi, äiti ja JP.

-Jaana

yliopiston ovet auki

Tätä päivää olen odottanut melkein 7viikkoa. Odotin Test Daf - kielikokeeni tuloksia 19.7. asti, tietääkseni riittääkö saksan kielen taitoni yliopistoon.
Yliopiston hyväksymiskirje tuli jo monta viikkoa sitten, kaikki oli vain kiinni tuosta kokeesta.
Tänään se päivä sitten koitti, kokeeni tulos tipahti postiluukusta. :) Läpi meni, eli GREIFSWALDIN YLIOPISTON ovet todellakin aukesivat minulle :)

Tästä se tulevaisuus sitten alkaa.

Sitä hyvän olon tunteen määrää sisälläni ei voi sanoin kuvailla. Olen pitkästä aikaa onnellinen,
ja mielestäni olen valkolakin jälkeen ansainnut onneni.

hohoo!

jaana päätti sitten repäistä ja alkaa kirjoittamaan tätä blogia. aattelin että jos te ehkä haluatte tietää mitä mulle kuuluu sitten kun oon siirtänyt elämäni muille maille vierahille, saksaan siis :)
lähtöön on (onneksi ja valitettavasti) 4 viikkoa aikaa, 1.10 klo.6.15 finnairin kone nousee ilmaan jaana mukanaan!

--

ei ole tärkeää mihin suuntaan menen
tärkeämpää on että vain etenen.