Stark

Jetzt schreib ich dass erste mal auf deutsch. Es wird ja langsam auch zeit. Ich hab heute festgestellt, dass ich schon fast zwei Monate hier in Greifswald bin und schon wieder in einem Monat meine ganze liebe Familie in Rovaniemi sehe. Die Zeit hier vergeht so schnell, dass man dass garnicht mit bekommt. Ein Augenblick, und es ist schon Weihnachten.

Letzter Zeit musste ich ganz oft an meiner finnischen Heimat denken. Ich hätte nie gedacht, dass ich Finnland und Rovaniemi so vermissen würde. Aber so ist es. Mein zu Hause fehlt mir sehr, obwohl ich hier auch mich zu Hause fühle. Ich bin zwischen zwei Ländern, mehr als jeh zu vor. Ich vergleiche alles mit Finnland. Ich dachte immer dass in Deutschland alles besser ist. Aber so langsam kann ich feststellen, dass es nicht so ist. Es gibt viele Dinge, die in Finnland einfach besser sind. Trotzdem ist es hier auch meine Heimat. Ich hatte so ein komisches gefühl noch nie, ich liebe meine beiden Heimaten so sehr. Rovaniemi fehlt mir einfach, obwohl es dort wirklich nicht einfach war.

Ich lebe im moment meine Träume. Deutschland, Studieren, ein Deutscher zu sein. Obwohl ich immer dachte, dass Finnland "mein Land" ist. Ich wollte immer dort bleiben, und meine Eltern hätten nie gedacht, dass ich nach Deutschland ziehen würde. Es hat sich aber so ergeben, und jetzt sitze ich hier. Ich bereues es nicht. Meine Träume werden so langsam wahr.

Ich wollte nur noch sagen, dass ich sehr Stolz auf mich selber bin. Ich hab ein sehr grossen Schrit gemacht. Ich gehe mein Weg.

-Jaana

Mikä maa valitaan?

Greifswaldissa on satanut lunta. Se ei kuitenkaan tunnu samalta kuin kotona.

On aika onnitella erästä minulle hyvin rakasta henkilöä, isoveljeäni JP:tä. JP: Tosi paljon onnea harjoittelupaikastasi Brysselissä ja kaikkea hyvää tulevaisuuden tiellesi. Muista, olit sinä missä tahansa, ja oltiin me muut missä tahansa, tulet aina olemaan mulle se ainoa ja paras isoveli.
Rakastan sua, älä unohda sitä.

Joskus tulee se aika, jolloin täytyy kokeilla siipiään. Tiedän, että isoveljeni siivet kantavat, niinkuin minunkin.

Joulua odotellen,

Jaana

Du fehlst.

Olen syvästi pahoillani siitä, ettei tänne blogiin ehdi kirjoittamaan enää niin ahkerasti. Olen pahoillani myös siitä, että yhteydenpitoni Rovaniemellä oleviin ystäviin on jäänyt vähäiseksi. Syyt ovat yksinkertaiset.. Mulla on uusi elämä. Siltikään en saisi unohtaa teitä.
Katsoin äsken webbikamerakuvaa Rovaniemeltä. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan sinne.

Keskiviikkona tapahtunut Jokelan kouluammuskelu järkytti minua syvästi. Tiesin sen päivän koittavan joskus, edes Suomi ei voinut välttyä tältä. Olen edelleen sitä mieltä, että koko tapahtuma olisi voitu estää. Oliko kyseessä resurssien puute, vaiko vain se, ettei kukaan ottanut tekijän aikeita tosissaan? Mielestäni 8 viatonta ihmistä kuolivat, vain, koska tekijä ei tullut toimeen itsensä eikä yhteiskunnan kanssa. Kuolemallaan hän pääsi teostaan liian helpolla.
Olen syvästi järkyttynyt ja surullinen siitä mitä tapahtui. Ehkä Suomikin nyt tajuaa, mihin nyky-yhteiskuntamme on menossa. KUKAAN tässä maailmassa ei ole turvassa. On jo aika tajuta se, ja aika tehdä asialle jotain.

Olin viikonlopun Jusojen eli paikallisten demarinuorten osavaltiokonferenssissa, ja esille tuli asioita, jotka ovat Suomessa olleet itsestäänselvyyksiä vuosien ajan. Hyvänä esimerkkinä on ILMAINEN kouluruoka. Valitettava tosiasia on, ettei Saksassa sitä ole. Tajuattekohan te ihmiset siellä Suomessa oikein miten hyvin asiat teillä siellä on? Ilmainen kouluruoka joka päivä nenään eteen työnnettynä, ja SILTI hyvin moni jättää sen syömättä. Luulen, että jokainen saksalainen koululainen tekisi mitä tahansa saadakseen tuon ruuan. Miettikääpä tätä seuraavan kerran, kun menette heittämään ilmaista ruokaa roskiin.

Valitettava tosiasia on, että yksi pieni ihminen ei pysty asioita ratkaisevasti muuttamaan. Haluan kuitenkin olla mukana vaikuttamassa, ja tehdä pienen osani yhteiskunnan ja paremman tulevaisuuden hyväksi.

Halusin vielä tähän loppuun sanoa, että kunnioittakaa Jokelan uhrien muistoa. He eivät todellakaan ansainneet kuolla.

--

I want to hold you
protect you from all of the things I've already endured
I want to show you
Show you all the things that this life has in store for you.

3.marraskuuta 2007

Joskus kun istun tässä koneellani kuuntelemassa musiikkia, mieleeni hiipii muistoja. Muistoja lukioajoilta, muistoja kesästä, muistoja menneestä elämästä. Joka ikinen ilta ikävä valtaa sydämeni, eikä se sieltä katoa. Mulla on hyvä olla. Mutta niin kamala kaipuu.

Pää täynnä ajatuksia, mutten saa niitä sanoiksi.

Vaikka olisin halunnut itkeä sut luotani,
sä jäit kuin jokin pyytäisi.

-Jaana