Symphonie

Viikko opiskeluja takana. Hämmennys on suuri, pää raksuttaa tyhjää eikä aivokapasiteetti riitä vastaanottamaan kaikkea sitä mitä pitäis. Hetken on mielessäni käynyt ajatus, että miksi olen täällä? Mikä sai mut tulemaan tänne, ja miksi istun nyt tässä. Olen tyytyväinen valintaani, mutta viime viikko oli kyllä kamalin tähän mennessä. Kamalassa flunssassa ja nyt maha kivuista kärsivänä, olisin todella onnellinen jos saisin olla nyt KOTONA. Nyt vasta tajuntaani iskostuu se, että olen yksin täällä. Jokin puuttuu, ja se jokin on vanhempani ja JP.

En kadu päätöstäni, älkää käsittäkö väärin. Mutta kun toiset lähtevät viikonlopuksi kotiin, niin mieleeni hiipuu vain yksi ajatus "voisinpa minäkin."

Yliopisto tuo suurta hämmennystä mukanaan, joskus ei voi muuta kuin nauraa, kun kukaan ei ymmärrä mitään. :) On lohduttavaa tietää, että muutkin ovat yhtä hukassa. En siis ole ainut!

--

Symphonie
Und jetzt wird es still um uns
Denn wir stehn hier im Regen haben uns nicht’s mehr zu geben
Und es ist besser wenn du gehst.

Es ist schwer den Weg im Sand zu finden

Löysin hetken aikaa kirjoittaa kuulumisia.

Lyhkäisyydessään, mulle kuuluu hyvää. Mulla on hyvä olla, olen onnellinen. Onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tänne mä kuulun, tänne mä tahdon jäädä.

Fuksiviikko on ohi, ja huomenna alkaa opiskelu. Mua vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla. Mulla on mahanpohjassa kutkuttavan jännittynyt ja onnellinen fiilis. Oon löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella ja kavereita on löytynyt. On hyvä, kun on hyvä olla. :)

Suurempaa koti-ikävää en ole vielä kokenut, mutta kaipaan äitiä, isää ja JP:tä. Joskus olisi helpompaa, jos saisi vain olla perheen kanssa. Mutta mun elämässä on kääntynyt uusi sivu, ja mä pärjään kyllä. Oon löytänyt itsestäni uuden puolen, oman sisäisen vahvuuteni. Tunnen olevani vahva ja tiedän pärjääväni. Ja tiedän kyllä kuka ottaa vastaan jos putoan. Tiedän perheeni seisovan takanani, tapahtui mitä tahansa. Rakastan teitä.

Olen löytänyt tieni, oman pienen polkuni. Ja sitä tietä kuljen ylpeänä, kantaen muistojani sydämessä. Mun on aika olla onnellinen.

Du hast mein Leben neu gemacht.

-Jaana

Perjantai

Viides päivä uudessa kotikaupungissani Greifswaldissa, perjantai 5.lokakuuta 2007. :)
Kaikki on hyvin, tykkään kämpästä, ihmiset on mukavia ja sää on hyvä. Nojoo. Tämä ei ollut ensivaikutelmani tästä ah-niin ihanasta kaupungista, kun maanantaina saavuin tänne isäni kanssa.
Ensimmäinen ajatus oli varmaankin että MITÄ HELVETTIÄ ja toinen oli MIHIN OLEN JOUTUNUT ja kolmas oli syvä hiljaisuus. Ensimmäinen päivä oli varmaan yhtä kaoottinen ja sekava kuin omat ajatuksetkin, ja tiistai vielä sekavampi. Kunnes sitten isäni lähti ja jätti minut yksin uuden kotini eteen. Hetken oli hyvin yksinäinen olo. Pää pystyyn ja ei muuta kuin menoksi.

Nyt on perjantai, ja olen jo tutustunut ihmisiin. Voin sanoa, että mulla on ehkä jo 4uutta kaveria. Yksi niistä on loistava kämppikseni Latviasta, Kristine. Vähän niinkuin isosisko :) Hyvä kun on ihmisiä lähellä. Oon oikeastaan ihan sinut tän kaupungin kanssa. Tunnen olevani kotona.

Ensi viikolla on fuksiviikko, tiedossa on paljon uutta tietoa ja helvetin paljon bileitä. Vauhdilla mennään. 15.päivä alkaa luennot ja todellinen opiskelijaelämä. :)

Vaikka kaipaan teitä ihmisiä Suomessa ihan hirveästi, ja kaikki se mitä siellä on, on mulle hyvin tärkeätä, niin SILTI mä tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni olevani kotona. Se on hieno tunne se. Saksalla on mulle niin paljon annettavaa. Jään innolla odottamaan. :)

Tämän tekstin tarkoitus oli kertoa, että olen vielä hengissä. Toistaiseksi.

Liebe Grüsse aus Greifswald.

-Jaana